Aktivoi lapsi liikkumaan – lasten liikunta kannattaa

Aktivoi lapsi liikkumaan - lasten liikunta kannattaa

Valitettavasti nykyajan lapset viettävät liikaa aikaa passiivisesti istuen ja näytön ääressä svaippailllen, mikä voi vaikuttaa haitallisesti heidän terveyteensä. Lasten liikunta on kuitenkin äärimmäisen tärkeää fyysisen, henkisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta. Tosiasia on, että paljon liikkuva lapsi on terveempi ja voi kaikin tavoin paremmin. Tässä artikkelissa tarkastelemme lasten liikunnan merkitystä ja tarjoamme hauskoja aktiviteetteja, joita voitte toteuttaa kotona.

Poika roikkuu kiipeilyleikkipaikkaan kiinnitetyissä voimistelurenkaissa.

Miksi lasten liikunta on niin tärkeää?

Tässä muutamia syitä:

1. Fyysinen terveys

Säännöllinen liikunta auttaa lapsia kehittämään vahvan sydämen ja keuhkot. Liikunta myös parantaa verenkiertoa ja luuston kehitystä, sekä ylläpitää terveellistä painoa. Samalla lasten liikunta auttaa oppimaan motorisia taitoja, tasapainoa ja koordinaatiota.

2. Energian purkaminen ja stressin lievittäminen

Liikunta antaa lapselle mahdollisuuden purkaa ylimääräistä energiaa ja vähentää stressiä. Se auttaa heitä rentoutumaan ja lievittämään jännitystä, mikä voi parantaa mielialaa ja keskittymiskykyä.

3. Itsetunto ja itseluottamus

Liikunta auttaa lapsia kehittämään positiivista kehonkuvaa ja parantamaan itsetuntoa. Kun lapset saavuttavat pieniä tavoitteita liikunnassa, he tuntevat ylpeyttä ja luottamusta omiin kykyihinsä. Minä osaan!

4. Kognitiiviset taidot ja oppiminen

Liikunta edistää aivojen kehitystä ja parantaa kognitiivisia taitoja, kuten keskittymistä, muistia ja ongelmanratkaisukykyä. Lasten liikunta myös auttaa kehittämään luovuutta ja mielikuvitusta.

5. Sosiaaliset taidot ja yhteistyökyky

Liikunta tarjoaa lapsille mahdollisuuden oppia sosiaalisia taitoja, kuten vuorovaikutusta, yhteistyötä, reilua peliä ja tiimityöskentelyä. He voivat oppia jakamaan, kuuntelemaan muita ja toimimaan ryhmässä. Lasten liikunnan ei tarvitse olla kilpailua, se voi olla myös toisen kannustamista ja tsemppausta.

6. Unen laatu

Lasten säännöllinen liikunta edistää parempaa unen laatua. Hyvä uni on tärkeää kasvulle, kehitykselle ja hyvinvoinnille. Hyvin levännyt lapsi on tarkkaavaisempi, iloisempi ja oppii helpommin uusia asioita.

Lasten liikunnan tukeminen on tärkeää heidän kokonaisvaltaisen hyvinvointinsa kannalta. Tarjoamalla hauskoja ja motivoivia aktiviteetteja, voit innostaa lasta liikkumaan enemmän ja nauttimaan liikunnan tuomista eduista. Muista, että parhaat muistot syntyvät yhdessä vietetystä ajasta, ja perheen yhteiset liikuntahetket voivat olla arvokkaita ja ikimuistoisia kokemuksia, joita lapsi kantaa mukanaan pitkälle aikuisuuteen.

Miten tukea lasten liikuntaa kotona?

Rankan työpäivän jälkeen meillä vanhemmilla on kotityöt tehtävänä ja ehkä omiakin harrastukset, joten lasten liikunta tai ainakaan sen järjestäminen ei välttämättä ole päällimmäisenä mielessä. Kukaan meistä ei ole superihminen ja väsymys on ihan luonnollista. Tässä muutamia ideoita, joilla voit innostaa lasta liikkumaan enemmän kotona ja ehkä innostut itsekin mukaan.

1. Pieni aktiviteetti päivässä

Yhteisen liikuntahetken ei tarvitse olla maratoni. Vaikka vain 15 minuutin pieni yhteinen liikuntahetki päivässä hyödyttää koko perhettä. Pelatkaa peiliä, ottakaa pomputuskisa ilmapalloilla tai tehkää pieni esterata. Voit myös opettaa lapselle esimerkiksi istumaannousuja tai kyykkytekniikkaa. Lapsesi varmasti nauttii yhteistä ajastanne ja samalla liikuntaa tulee ihan huomaamatta.

2. Treenataan yhdessä

Ota lapsi mukaan omaan kotitreeniisi. Jo pienikin lapsi seuraa mielellään puuhiasi ja tekee itse perässä. Varmista, että ympäristö on lapselle turvallinen ja anna pieniä liikuntatehtäviä lapsen ikätason mukaisesti, kuten X määrä kyykkyhyppyjä, pallon heittoa koriin tai erilaisia venytysliikkeitä. Jos sinulla on pieniä käsipainoja, voit antaa lapsen kokeilla niitä varovasti tai testata penkkipunnerrusta harjanvarrella. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Esimerkissä on valtavasti voimaa!

3. Ulkoillaan

Ulkoilun ja raikkaan ulkoilman hyödyt ovat ilmeiset – niin lapsille kuin meille vanhemmillekin. Hyvällä säällä ulkoilu onkin mukavaa puuhaa ja lasten liikuntaa voi hiekkalaatikolla kökkimisen sijaan lisätä vaikkapa pienillä kisailuilla, tutkimusretkillä lähimetsään, trampoliinihaasteilla, kiipeilytelineissä jne. Talvella ja huonolla säällä ulkoilu saattaa vaatia vähän enemmän tahdonvoimaa. Säänmukaisella vaatetuksella ja ideoimalla tekemistä etukäteen, saatte kuitenkin varmasti aikaan kivoja pihapuuhia, kuten hiihtoa, kävelylenkkejä, retkeilyä, pulkkamäkeä, hippaleikkejä jne.

4. Rajoita ruutuaikaa

Lapsi ei riemastu, kun älylaite otetaan pois tai TV sammutetaan, joten tarjoa jotain aktiivisempaa puuhaa tilalle ja toimi itse esimerkkinä. Voit esimerkiksi pyytää lasta järjestämään temppusirkuksen, antaa sitten suuret aplodit ja kehua vuolaasti lapsen taitoja. Liikunta on lapselle luontaista ja hän innostuu, kun huomaa miten aikuinen on täysillä mukana.

5. Tee liikunnasta hauskaa ja palkitsevaa

Kannusta lapsi asettamaan tavoitteita ja palkitse hänet saavutuksista. Voitte esimerkiksi pitää treenipäiväkirjaa tai tarrataulukkoa, jossa lapset voivat kirjata ylös omat liikuntasuorituksensa ja seurata edistymistään. Muista kehua ja kannustaa yrittämään yhä uudelleen. Jokainen lapsi kehittyy omassa tahdissaan ja toiset lapset ovat lahjakkaampia toisissa lajeissa kuin toiset. On tärkeää, että lapsi löytää itselleen mieluisan tavan liikkua ja kokee onnistuvansa ja oppivansa uusia asioita.


Tue lasten liikuntaa ikätason mukaisesti

Lasten liikunnan tukeminen on tärkeää heidän kokonaisvaltaisen hyvinvointinsa kannalta. On tärkeää kannustaa lapsia liikkumaan monipuolisesti ja löytämään liikunnan ilo erilaisten aktiviteettien kautta. Parhaassa tapauksessa liikunnasta tulee lapselle luonnollinen osa elämää, joka tukee hänen terveyttään ja hyvinvointiaan pitkälle aikuisuuteen asti. Liikunta on lapselle mielekästä, kun se sisältää sopivan sekoituksen sekä haastetta että onnistumisia. Jokainen liikkuu tavallaan ja oppii asioita omassa tahdissaan.

Taapero opettelee uusia taitoja ja tutkii paikkoja

Vasta konttaamaan tai kävelemään opetteleva taapero on innostunut tutkimaan paikkoja ja opettelee liikkumisen taitoja luonnostaan. Taaperovaiheessa vanhemmalta vaaditaan tarkkaavaisuutta, kun lapsi pyrkii kiipeämään tuolille, lipaston laatikkoon, kurkottaa repimään pöytäliinaa ja innostuu tutkimaan ympäristöään. Suosittelemme lämpimästi liikuntaleikkipaikkaa jo ihan pienillekin lapsille, sillä sen avulla lapsi voi opetella nousemaan pystyyn turvallisesti ja vähitellen kiipeämään ylös. On aikuisellekin mukavaa, kun pientä ei tarvitse jatkuvasti kieltää, vaan hänen voi antaa rauhassa testata omia tatitojaan. Liikuntaleikkipaikkoihimme on saatavilla runsaasti lisäosia, joiden avulla vielä isompikin, leikki-ikäinen lapsi viihtyy ja keksii uusia liikuntaleikkejä. Pienten lasten liikunnan tulee ennen kaikkea olla leikkiä ja hauskanpitoa!

Leikki-ikäinen kaipaa vauhtia ja haasteita

Isommalle lapselle kiva liikuntapaikka kotiin on puolapuut, jotka sopivat hyvin myös aikuisen treeniin. Puolapuihin on saatavilla lisäosina voimistelurenkaat ja keinu, jotka ovat taatusti hitti lasten keskuudessa. Laadukkaat puolapuut kestävät vuodesta toiseen ja tarjoavat laajat mahdollisuudet erilaisiin harjoituksiin koko perheelle. Ja mikä parasta, ne näyttävät kauniilta lastenhuoneessa tai aktiivisen perheen olohuoneesssa. Isompien lasten liikunnassa saa olla jo vähän haastetta, jolloin syntyy uudenlaisia osaamisen ja oppimisen kokemuksia.

Liikuntaa ja laatuaikaa koululaisen kanssa

Kouluikäisen lapsen voit jo hyvin ottaa mukaan liikkumaan kanssasi. Esimerkiksi yhteinen kävelylenkki tai metsäretki on erinomainen tapa samalla jutella lapsen mielen päällä olevista asioista ja vaihtaa kuulumisia, joten sillä on myös valtava merkitys lapsen tunne-elämän kannalta. Voit myös alkaa varovasti opettaa erilaisten liikuntavälineiden käyttöä, testata jumppapalloapieniä käsipainoja tai opettaa punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä treenialustalla. Koululaisen kanssa on myös hyvä puhua liikunnan hyödyistä ja selittää miksi lasten liikunta on tärkeää.

Ilmainen toimitus

Yli 50 euron pikkupaketteihin, puolapuihin sekä Kidwood kiipeilytelineisiin.

Täysi palautusoikeus

30 päivän täysi palautusoikeus, jos muutat mielesi.

Suomalainen perheyritys

Toiminnasta vastaa kotimainen Jalo Sports Oy

100% Turvalliset maksutavat

Paytrail | Klarna / Maksukortit / Tilisiirto